torstai 30. tammikuuta 2014

Portugalimaista!

Heei kaikki!

Ekaks pakko sanoa; JES, tänään ei satanut kun ehkä 2 pisaraa vettä. :D Meille se on suuri juttu, sillä koko päivä me työskennellään ulkona. Tänään työpäivä aloitettiin tuttuun tapaan samallailla kuin aikaisempinakin päivinä, eli ulosteiden keräyksellä ja loppupäivä me sitten ulkoilutettiinkin koiria.



Välillä tarhalla tulee melko paha mieli, sillä kaikki koirat innostuu paljon jo pelkästään hihnan näkemisestä ja yritä siinä sitten valita, mitä koiraa lähdet käyttämään lenkillä ja mikä koira mahdollisesti jää seuraaville päiville. Kaikkia koiria vaan yksinkertaisesti EI MITENKÄÄN kerkeä käyttämään lenkillä joka päivä. Tarhan yksikään koira ei kuitenkaan ole toisarvoinen. Kun vaan omistais enemmän käsiä tai olisi enemmän aikaa..
"Ota mukaan"..
"Ota mukaan"..

"Ota mukaan"
Tarhalla me ollaan pääsääntöisesti ne ketkä koiria lenkittävät, sillä muut eivät kerkeä sitä tekemään, joten monet koirat joutuvat odottamaan lenkkivuoroaan muutaman päivänkin. Mutta yllätykseksi tänään tarhalle tuli kyläläisiä vapaaehtoisesti lenkittämään koiria. Eli tarhalla oli tänään montamonta onnellista koiraa! Tarhalla käy myös säännöllisesti nuoria lapsia, jotka aivan innoissaan lenkittävät koiria. Aivan mahtavaa!! :)


Mutta nyt aiheeseen.
Eli halutaan kertoa siitä, kuinka paljon Portugali eroaa tavoillaan tai ylipäätään olemuksellaan Suomesta.




Heti ensimmäisenä päivänä me huomattiin miten erimakuista Portugalilainen vesi on. Portugalilaisessa vedessä on suhteellisen paljon klooria, ja siltä se myös haiseekin. Hyvää se ei ole, mutta juotavaa. Lisäksi lämpimän veden tulossa kestää ns. liian kauan. Maitoa ei pidetä kylmässä ja se säilyy lähes puoli vuotta (??). Kaupoissa meidän onneksi on myös myynnissä fresh milkkiä ;) Tosin portugalilaiset eivät juurikaan tuoretta maitoa juo, sillä se on kallista heidän mielestään (70 snt).. No, jääpähän enemmän meille! ;D
Tähän mennessä me ei olla törmätty YHTEENKÄÄN autoon jossa on päivällä valot päällä. Täällä kukaa ei pidä kulkuvälineessä valoja päällä päivällä. Lisäksi ollaan huomattu, että kaikki autot joiden kyydissä ollaan oltu on ollut dieselautoja, tiiä sitten onko diesel autot yleisempiä täällä. Bensan hinta ainakin on paljon halvempaa kuin Suomessa.

No kun nyt päästiin puhumaan kulkuvälineistä, päästään siihen turvalliseen liikenteeseen..
Portugalissa kaikki ajaa rumasti sanottuna päin sitä ihteensä. Liikenne on todella holtitonta ja ajotiet on todella huonot ja monimutkaiset. Liikennenopeudet on jotain aivan kamalaa, jopa "taajamissa". Kevyenliikenteen väylän erottaa ainoastaan yksi viiva, eli siis liikenneympyrässäkin ihmiset kävelevät vajaan metrin päässä autoista. Lähes joka suuntaan on kaksi samansuuntaista ajokaistaa, ja kaistanvaihdot, huhhuh nepä ne vasta onkin.. :o Vaikka molemmat omistetaan ajokortti, niin voidaan taata että aivan satavarmasti ei lähdetä tuonne sekaan ajamaan. Hullua menoa.

Keittiön kalustoon ei kuulu tiskiharjaa vaan karhunkielellä pestään kaikki astiat. Myöskään portugalilaisesta keittiöstä ei löydy uuniin peltiä eivätkä he käytä leivinpaperia. Sisätiloissa ilma on todella kosteaa ja sisällä on melkein aina kylmä.
Sisällä on AINA kengät jalassa eikä taloissa ole yleensä eteistä ollenkaan. Myöskään harvoissa asunnoissa on matot lattialla. Yhdessäkään ikkunassa ei olla nähty kangasverhoja, vaan ikkunoissa on ulkopuolella peltinen ylös-alas vedettävä "verho". Kaikissa omakotitaloissa on suuret korkeat aidat ja  joillakin taloilla on turvajärjestelmät. Lähes jokaisen omakotitalon pihassa on mandariini-, sitruuna-, appelsiini- sekä omenapuita.



Tarhan lähellä lenkkeilyreittien varressa on myös hautausmaa ja se on todella kaunis. Joka haudalla on kukkia. Ollaan huomattu, että monet samat henkilöt käyvät joka päivä hautausmaalla.

Me myös nähtiin yksi päivä kun siellä järjestettiin jonkun hautajaiset ja hautajaisväkeä oli aivan hirveästi, joten arveltiin että Portugalilaisten hautajaismenetelmät varmasti poikkeavat Suomalaisten hautajaisista. Hautausmaan parkkipaikalla on myös joka päivä joku myymässä kukkia haudoille. Myyjät asettelevat kukat pöydälle auton viereen ja sitten odottavat autossa josko joku tulisi paikalle ja ostaisi haudalle kukan.


Kuten pomomme sanoi, "portugali on kokonaan mutkikasta maata", ollaan me todettu sama. Töihin pyöräillessä on sata mutkaa ja paljon ylä- ja alamäkiä. Sesimbran keskusta on myös ns. jyrkänteen päällä.



Kaupoissa on hurjan paljon halvempaa lähes kaikki. Alkoholit maksaa YLI puolet vähemmän kuin Suomessa. Ne kauppojen liha-ja kalatiskit on aivan järjettömiä. Kaloja ja lihoja on jokalähtöön ja vaikka minkälaista. Pitää joku päivä vähän kuvailla vaikka tiskejä, notta työkin näätte! :D
Tänään kun käytiin kaupassa Roosa yritti ostaa tupakkaa, ja sitä ei myyty siellä (???). Piti mennä erilliselle pienelle kioskin kokoiselle huoltoasemalle ostamaan Roosan röpötit. Tätäkään tapahtumaa ei voitu tehdä nolostumatta. Roosa meni kassalle ja kysyi englanniksi tupakkaa, mutta kassaneitipä ei puhunut englantia ollenkaan, ja sitten se meni ja kuulutti koko kaupassa, että puhuuko kukaan englantia. No sieltähän tuli sitten yksi ihminen ja neuvoi mistä huoltoasemalta saa tupakkaa ostettua. Kaikki tummat huliot ja margaritat ne siellä vaan tuijotti hiljaa tummilla silmillään. Tou!  Ja Roosa kun luuli, että sillä on huono englanti... Voi sitä ilon tunnetta kun löyty ihan omaa merkkiä huoltsikalta. :D

Niin ja ollaan huomattu myös, että lähes jokaisen kaupan pihassa on parkkipaikalla katokset autoille.



Lopuksi päästään Roosan suurimpaan kiukunaiheeseen. Portugalissa JOKA PAIKASSA on tuplalukot. Aina yöksi tai kun kotona ei olla ovet lukitaan kolmenkertaisesti. Ovien avaus on yhtä kiroamista Roosalle, sillä se on yksinkertaisesti vaan niin vaikeaa. Avaimia pitää pyörittää lukossa satakertaa ennenkuin se aukeaa. Väsyttävän työpäivän jälkeen ei ole mitään rasittavampaa kuin se, että et jumankekka saa ovea auki, että pääsis rötkähtämään sängylle!!! No, mutta onneksi Tiina on matkassa, sillä se handlaa sen homman.. ;D


Mutta jokatapauksessa me nautitaan olla täällä erilaisista oloista huolimatta. Sopeutuvaisia likkoja kun ollaan! ;)

Huomenna meillä on illasta suunnitelmissa mennä Lissaboniin isoon ostoskeskukseen ostosreissulle ja lauantaina mahdollisesti Sesimbraan iltaa istumaan. Josko sieltä Lissabonista nyt sitten vaikka löytyis jonkinsortin posti.

ps. Roosa on niin ilonen uudesta Moon koirasta, tänään oppi menemään maahan!! Koulin siitä vielä mallikansalaisen. :) (kuvitelkaahan nuori koira ilman minkäänlaisia käytöstapoja..Joten Roosa on ilonen edistyksestä)


Moon <3


Palataas ruudulle taas viikonloppuna.. Tchau!


                                                    - Roosa & Tiina




keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Rainy days

Oláá everybody :)


Meijän postaukset ikävä kyllä tulee vähän huonoon aikaan sinne Suomeen, sillä me ei oikein päivällä keretä tietokoneileen. :\ Joten tehdään postauksia illasta vasta, eli Suomen aikaan yöllä.

Luvassa melko minimaalinen postaus, sillä meijän pari viimestä päivää ei ole juurikaan poikennut ensimmäisestä päivästä.

Eli heti aamusta kun mennään tarhoille me kerätään koirien ulosteet, jonka jälkeen ollaan lenkkeilytetty loppupäivä koiria. Nää hommat "saattaa" kuulostaa melko pienimuotoselta, mutta näin aluks me pyritään vaan tutustumaan tarhan kaikkiin koiriin ja oppia tuntemaan niitä ja tällä tavalla se käy parhaiten. Aamulla kun mennään käydään jokaisen koiran luona keräämässä ulosteet ja koirat saavat haistella meitä, sen jälkeen lähdetään viemään niitä lenkille ja pyritään saamaan jokaiselta koiralta edes jonkinlaista kontaktia. Lisäks nää koirat nauttii siitä aivan suunnattomasti kun ne pääsee "ulos" suojalta, lenkille.

Cotton naattiii!

Tiistaina me lenkitettiin 18 koiraa, joten kilometrejä tuli ehkä jokunen.. Ja jaloissa tuntu. Lisäksi sää ei ole ollut hirveästi meijän puolella. Kuten otsikossa lukeekin, niin nää pari viimestä päivää on satanut vettä vähän väliä. Eilen oltiin kirjaimellisesti läpimärkiä päästä varpaisiin kun palattiin tarhalta. Portugalin sää ei ole ollut nyt näiden päivien aikana ihan niin hyvä kun me luulimme. Eli sää vaihtelee tosi usein. Sade kuuroja saattaa tulla 10 min välein ja sitten paistaa aurinko noin 10 min ja taas tulee vettä.. not good :( Ja me fiksuina likkoina ajateltiin jättää ne p*run kumpparit sekä sadevaatteet sinne kotikonnuille.. Pitänee EHKÄ lähteä shopping reissulle viikonloppuna! ;D

Salete lenkkeilemässä



Tänään me aloitettiin päivä samalla tavalla kun edellisetkin, ulosteet + lenkkeilyt, mutta meijän molempien yllätykseksi yksi tarhan työntekijä tuli kysymään iltapäivästä, että voitaisko me pestä muutama koira, ja sehän sopi. Saatiin vähän vaihtelua työpäivään. Ekaksi pestiin pieni vaalea puudelimix ja sen jälkeen portugalin podengo ja molemmat koirat oli tosi kiltisti. Pesun jälkeen vaan kuivattiin koirat ja leikattiin kynnet. Kyllä vaan huomas melkosen muutoksen koirissa pikku shampoo käsittelyn jälkeen. Eikä se pesuvesikään kovin kirkasta ollut..
Ikävä kyllä me unohdettiin ottaa ennen ja jälkeen kuvat. :\ Mut enskerralla sitten!

Työpäivän jälkeen poljettiin suoraa kauppaan, jossa kulu molempien yllätykseksi 1,5 tuntia! Siellä se aika vasta nopeesti kuluukin, kun yhden tuotteen kohdalla saa pari minuuttia miettiä mitä se edes on. Melkein missään tuotteissa ei lue englantia ollenkaan. Tiinalta melkein lenti oksennus kun se näki lihatiskillä KOKONAISIA kanoja päineen ja helttoineen.. Tällästä se on! Kaupan kalatiskikään ei paljoa vaadi, se haju on melko kauhea. Täällä kaikki syö kalaa ihan hirveesti ja kalatiskillä on vähintään 20 eri kalalajia mustekaloineen ja rapuineen! Toisaalta Sesimbra on kalastaja kaupunki, joten mitä voi olettaa.. :D
Nää kaikki makso 13€ !

Ainiin tänään koiria lenkittäessä parin metrin päässä nainen ratsasti hevosen kanssa ja ajateltiin kysästä meijän majotuksen järjestäjältä onko tässä lähistöllä jotain kivoja talleja. Olis mahtavaa päästä ratsastelee tonne maastoon! :)

Vielä postauksen loppuun semmonen kiva lisäys. ROOSAPAS SE MENI JA VARAS OMAN NELIJALAN MUKAAN SUOMEEN!!!
Moon <3



Tjeerveiset kaikille Suomeen molemmilta. :)

- Roosa & Tiina

maanantai 27. tammikuuta 2014

Our first days in Portugal !!

Helloooy! 

Luvassa tooodella pitkä postaus, sillä me fiksut ei millään keretty kirjoitella eilen saati lauantaina, joten nyt kirjotetaan näistä muutamasta ekasta päivästä täällä Sesimbrassa. Kumpikaan ei siis ikinä olla blogia kirjoitettu, joten olkaa armollisia, yritetään parhaamme.. :D 

Periaatteessa matkamme alkoi siis jo alkuviikosta, kun matkustettiin omiin kotipaikkakunnillemme. Roosa lähti Lievestuoreelle kotiin keskiviikkona, jonne koirat sitten jäi hoitoon. Pakkaaminen tietysti piti jättää viimeselle illalle ja siinähän meinas p***e revetä. Koittaapa ite pakata 7 viikon tavarat, ei oo helppoo ei! :D 


Jerrykin valmiina lähtöön!



















25.1 Lauantaina meillä siis lähti lento Helsinki-vantaan lentokentältä kohti Portugali, Lissabonin kentälle. Sitä ennen kuitenkin kerittiin maakuntamatkustella pitkin Suomea. Tiinalla lähti aamulla 8.05 juna Ylivieskasta ja Roosalla noin kymmeneltä Lievestuoreelta.Samaan junaan päädyttiin abauttiarallaa 12 aikaan tampereella. Tainno Roosa se joutui tampereella rullaamaan vajaa 20kg painavan laukun kanssa tunneleista toiseen.. Onneks suomessa on niin paljon avuliaita miehiä..!
NO, jokatapauksessa me puuskutettiin junalla tikkurilaan, josta oli sitten bussikyyditys lentokentälle. Voi hyväluoja, miten me siellä tikkurilassakin pyörittiin. Ei meinattu löytää niistä vajaasta kymmenestä pysäkistä sitä omaa bussia, vaikka ainoastaan yhdellä pysäkillä oli varmaan 50 muuta matkalaukkutyyppiä, mut anyhauu viimein me löydettiin oma bussi! Bussi tuli niin täyteen, että puolet joutu seisomaan lentokentälle saakka. 

Terminaalihoito alkakoon!! Herranjestas että me maalaiset oltiin hukassa. :D
Päästiin siis lentokentälle ja siellähän se suunnistus vasta alkoi. Meillä ei ollut hajuakaan mihin terminaaliin edes mennään, mutta reipas Roosapa meni ja kysäs, oltiin menty väärään terminaaliin joten sitten alkoi suunnitus sinne omaan eli ykköseen. Terminaalissa varmaan vartin ajan mietittiin kuinka saadaan omat liput kouraan, mutta viimein sekin onnistui. Sitten alkoi se jonotus tiskille. Roosalla meinas ihan verkkarit revetä, kun sai pelätä mahtuuko sen hehtaarilaukku edes ruumaan (niisson pirun tarkat mitat!!!), mutta mahtupa kuiteskin ja jäi ylimäärästä. Tiskiltä suunnistettiin ykkösterminaalin yläkertaa turvatarkastukseen "riisuutumaan", ja läpipä mentiin että hujahti. 
Tarkastuksen jälkeen meillä oli aikaa vajaa parituntia ennenkun lento lähtee, joten mentiin syömään jottaain.
Kana-avokado patonkiaaa ja tiina..
Ja ihan ryöstöhintaan (patonki ja juoma makso kympin!!)
 Lunchin jäläkeen myö suunnattiin  ostamaan vähän soomalaisia tuliaisia Portugaliin, salmiakkia ja lakritsaa sekä tietysti omat mussutussuklaat lennolle. :D Pikku karkkishoppailun jälkeen mentiin odottamaan omalle lähtöportille, josko lentsikan ovet meille aukeis. Noin kello 17 reikäreikä ne hienostoemännät alkoi lastaamaan ihmisiä lentokoneeseen. Meijän lipuissa luki, että jonkun olis kuulunut tulla istumaan meijän väliin, mutta eipä siihen ketään tullut, ei varmaan uskaltanut joten päästiin istumaan sit vierekkäin. Voi sitä riemun tunnetta kun sisäistettiin asia, että NYT me lähetään kohti Lissäbonia. Ylipäätään me oltiin vaan onnellisia, että oltiin selvitty koneeseen asti. 
Vuhuu we made it!
Pilvilinnoilla yläilmoissa
Tiina jännitti hirveesti lentokoneen nousua, mutta ei se ollut kuulemma paha ollenkaan. Molemmat kerettiin jonkin aikaa nukkua koneessa kun tumma hulio tuli herättämään ja tarjoomaan vähän "lämmintä" ateriaa. Ainoa lämmin osa siinä oli joku kasvis-äklö-mössölaatikko, sit pieni perunasalaatti poxi, pämpylää, suolakeksiä ja omenakakkua pieni pala. 
jamii
Aterian jälkeen taidettiin taas nukkua..? :D Jossain vaiheessa lentoa Roosa avas silmät ja katto ikkunasta, niin kappas siellähän näky valoja MAASTA ja hirvee hehkutus että nyt ollaan portugalissa, vaikka todellisuudessa lennettiin espanjan yli vasta silloin.. tou. Lisää siis unta kuulaan. Kumpikaan ei saatu edellisenä pe-la yönä hyvin unta kun jännitti, joten koneessa oli hyvä kiriä kiinni. 
Portugalissa oltiin SUOMEN aikaa noin puol kymppi, mut kellopa olikin Portugalissa vasta puol kasi. KAKS tuntia siis jälessä. Lento kesti siis vajaa 6 tuntia.
Kun oltiin laskeuduttu piti ekana mennä hakemaan laukut, jotka ruumassa oli hihnalta. Sen jälkeen facecheck vessaan ja lähimmälle exit kyltille. Lentokentän aulassa meitä oli vastassa eläinsuojan työntekijä, joka vei meidät sitten majoitukseen. Kyllä vaan heti erotuttiin Portugalissa joukosta, katseita tuli joka puolelta..:D Tiina vielä blondiparka! Muttaaa, sitpä päästiin majotukseen asettumaan ja meille esiteltiin taloa ja sen käytäntöjä, jonka jälkeen meitä käytettiin kaupassa ruokaostoksilla. Täällä on muutes monet kaupat auki 11 asti. 

Ruokakauppa se vasta olikin... huhhuh! Molemmat hamuttiin maitoo heti ekana, mutta sitä ei löytynyt mistään kunnolla?! No, ei ihmekkään. Täällä nimittäin juodaan "lämmintä" maitoa. Eli maitoa ei pidetä kylmässä ollenkaan vaan se on hyllyssä lämpimässä, AINA. Säilöntäainetta taitaa niissä olla pirusti, koska ne säilyy lämpimässä yli puolvuotta?!! Kuitenkin lopulta meidän majoituksen järjestäjä selitti, että heillä on myynnissä myös "fresh milkkiä", joka on kylmässä ja kuulemma on paljon kalliimpaa. Freshmilk 1l makso 0,70€, ja se maistu lähes samalta kun suomalainen rasvaton maito. 
Kaupassa oli myös liha-ja kalatiski ja härreguud mitä kaloja siellä oli!!! punasia-sinisiä-isoja-pieniä ja vielä isompia.. Siellä oli myös vielä eläviä jotain isoja rapuja ja mustekalaa.  Ne ravut heilutti vielä niitten raajoja. :o Majoituksen emäntä lupas joku ilta tehdä meille mustekalaa, jotta "saadaan" maistaa sitä..:D

Illasta majoituksen järjestäjät kutsui meidät syömään heidän kanssaan. Tarjolla oli katkarapuja ja olutta (<3). Se syömäpuoli vaaan kun ei handlannu niinkun piti, meijän pitänee vielä vähän harjotella sitä katkaravun kuorimista, vai mikskä sitä sanotaankaan.. :D Nukkumaan päästiin joskun 12 aikaan (suomessa 2 yöllä).

Sunnuntaina oli siis KAI tarkotus käydä enemmänkin kiertelemässä Sesimbrassa opastetusti, mutta se jäi pelkästään koiratarhaan. :D Lähdettiin joskun puolenpäivän aikaan Anan kanssa Biancaan, jossa sitten käytiin yleisiä sääntöjä tarhasta lävitse ja Ana kertoi meille joistakin "erikoistapaus" koirista. Ana oli lähdossä tarhalta, mutta me yli-innokkaina haluttiin jäädä sinne auttamaan ja tutustumaan eläimiin. Käytettiin monia koiria lenkillä ja ihailtiin samalla maisemia!
Kiivettiin koirien kanss vähän korkeemmalle :)
Kavverii





































Päästiin vapaaehtosten kyydillä tarhalta majotukseen takasin ja lähettiin käymään kaupassa. LIDLISSÄ AAH! Jotain tuttua edes. Ostettiin sitä perusmättöö ja pitihän meijän lonkun matkajuomiks ostaa. Kaikissa kaupoissa on muutes kaiken vahvusia holeja myynnissä ja voin sanoo että melko pilkkahintaan. Vodka 5e?? Viinit 2e?? 6 isoa olutta 3e?? Että mitä. Kelpaahan se! :D 

Maanantaina olikin sitten eka työpäivä edessä! Ana oli piirtänyt meille kartan, että miten päästään pyörillä perille Biancaan. Sanotaanko niin vaikka, että täällä kaikki on satakertaa mutkikkaampaa kun suomessa. Kaikki talot näyttää lähes samalta ja katuja riittäis vaikka loputtomiin asti, joten VARSINKIN MEIDÄN on helppo eksyä tänne.. :D Samalla kun pyöräiltiin töihin ihasteltiin kaikkien taloja ja pihoja. Tosi monessa pihassa kasvaa puissa mandariineja, appelsiineja ja sitruunoita! Kaikki talot on tiilestä tehtyjä ja niiden ympärillä on yleensä tosi korkeet aidat, joka estää näköyhteyden taloon. Pyöräily työpaikalle hieman pelotti, sillä liikenne on täällä ihan jotain crazya, aivan erilaista kun suomessa. Tosi nopeet vauhit ja sekavat ajoväylät. Jopa mummot ja papat huruttelee menemään "taajamissa" vähintään 80 nopeutta. :D 
Kun viimein päästiin koiratarhalle me alettiin heti hommiin --> keräämään koirankakkaa. Kuvitelkaahan, vajaan 300 koiran..::) mutta sepä ei meitä haitannu, paijattiin siinä samalla koiria. :D
Loppupäivä me sitten tutustuttiin lisää koiriin. Lenkkeiltiin oikeastaan koko päivä ja sosiaalistettiin koiranpentuja. Molemmat löydettiin moniamonia "ehdokkaita" kotiin, mutta niistä lisää myöhemmin.:D Kuvat ehkä kertoo enemmän, joten...
Tarha takasivulta
Kuuro Salsa tyttö!



Kaik sammaan kassaan!
Vapaana oleskelua.


Toinen mahd. suomeen tulossa.. ;)

Roosan alle vuosikas uusi honey!

Komeus!
Siihenpäs loppu! Iso kumarrus niille, ketkä jaksoi lukea. :) Palaillaan lähipäivinä tuas!
                  
                                                         - Roosa & Tiina