perjantai 14. helmikuuta 2014

Ordinary day in Bianca

Oláá!

Eilen lupailtiin tänne videopostausta, mutta tulipa siihenkin pari muuttujaa matkaan. Nimittäin yllätysyllätys, VESISADE.... Kuvaillaan tarhalta pienimuotosta videoo vaikka ensviikolla kun on parempi keli. :)

Tänään meni päivä rutiinimaisesti, eli lenkkeilyä ja koirien pesua.
Tai niin, aamusta yksi työntekijöistä pyysi Roosaa opettamaan kuurolle Salsa koiralle ihan perusjuttuja. Työntekijä oli nähnyt parina edellisenä päivänä, kun Roosa opetti muita koiria käsimerkein ja nyt tuli pyytämään apua kuuron Salsan kanssa. :) Täällä koiria on lähes poikkeuksetta helpoin opettaa käsimerkeillä, sillä me ei osata Portugaliksi sanoa oikeastaan mitään.
Salsaa tosin oli melko turhauttavaa kouluttaa, sillä se ei kiinnittänyt oikeastaan mitään huomiota ihmiseen aitauksessa. Koira keskittyi kaikkeen muuhun kuin ihmiseen.. Todella vaikea saada kuuron koiran huomio, kun se viipelti koko ajan ympäri tarhaa eikä edes katsonut ihmiseen. Herkut eivät kiinnostaneet eikä lelut..
Mutta kun päätettiin lopettaa siltä kerralta ja mentiin takaisin suojalle Salsan omalle paikalle, niin kylläpäs alko kiinnostamaan herkut ja saatiin jotain aikaiseksikin. Katsekontaktin otti todella hyvin ja Salsa oppi istumaan, olemaan paikalla sekä jotenkuten luokse tulon. Käsimerkeillä kaikki siis. Yleensä kaikki koirat ovat aivan liian kiihtyneessä tilassa omilla paikoillaan tarhan sisällä kun niitä siellä yrittää kouluttaa, mutta Salsan kohdalla "oma paikka" oli paras. :) Olispa vain enemmän aikaa koulia noita koiria tarhalla.. Adoptointeja olisi varmasti enemmän jos koirat käyttäytyisivät hieman paremmin.
Salsa
Tänään tuli pestyä muutamat koirat. Viimenen oli melkonen takkuturkki TAAS. Roosa varmaan taas tunnin selvitteli turkista takkuja pois ennenkuin pesupaikalle edes päästiin. Kyllä oli vaihteeksi semmonen "painajais" haukku että.. Rimpuili takkuselvittelystä kuivaukseen asti koko ajan! Itsekseen on melko vaikea työskennellä koiran kanssa, joka ei hetkeäkään pysy paikallaan. Mutta tulipa valmista kuiteskin, vaikka aika meinas loppua kesken. Muistin myös ottaa kuvia tällä kertaa. :) Koiran tullessa sen turkki oli ihan huopaantunut ja takkuinen. Koiraa ei keritty ns. viimeistelemään sillä aika loppui kesken. Kuvista kuitenkin saa jonkin pienen käsityksen muutoksesta.
Suojalla ehkä hieman ärsyttää se, että työntekijät antavat pestäväksi koiria joissa on paljon työtä (trimmiopin mukaankin menisi kauan aikaa) ja sitten odotetaan että yksi ihminen saa tunnissa ihmeitä aikaan koiran turkille... Jos aika olisi rajatonta niin ehkä sitten, muttakun se ei ole.
Koiran tullessa turkki oli huopaantunut ja takkuja täynnä. 
Pesupaikalla!
Jälkeeen
..Jälkeen :)
Töistä tullessa käytiin kaupassa ja nytpä saatiin vähän kuvattua niitä tiskejä sieltä. Liha -ja kalatiskiä! Voi jestas sitä hajua siellä kaupan takaosassa. Vaikka me paksuniskaisia Suomen likkoja ollaankin, niin se kalatiskin haju alko olla aika hiton etovaa, mitä lähemmäs tiskia käveli. :D
Kyllon nyt niin ystävänpäivää ystävänpäivää..

Pupusia!!

Kyllä, päineen kaikkineen.

Jotain kuivattuja kampeloita..? Todella suosittu kala täällä.


Eläviä. :(

Hyi tää oli niin ällö!!! 

Mustekallooo
Ja v*ttu että kaupasta polkiessa Roosalta lähti TAAS ketjut pyörästä, käveleppä sitten loppumatka kaatosateessa. Kylläpä vaan sillä hetkellä taas nakerti, hyvä ettei koko pyörä lähtenyt ojaan.. No minkäs teet, meillä on niin kovat koettelemukset täällä...........

Tää ilta me kyllä vaan löhötään, mässäillään ja katotaan elokuvia, nakertaa sen verran ystävänpäiväkin, hittoni!! Huomenna ois tarkotus lähtee taas seikkailemaan. ;)

Ps. Tiina on tänään ollut ihan masis, koska saatiin tietää että koira (Morsoksi ristitty) on luultavasti varattu Saksaan. Juuri kun Tiina ajatteli tänään työpäivän päätteeksi varata Morson itselleen. :(  Mutta pitää vielä selvitellä asioita, jospa ne muuttuisivat parempaan suuntaan!

Palaillaan! :)

                                                             Roosa & Tiina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti