keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Our day

Heräiltiin kaheksa jälkeen, syötiin aamupalaa ja tehtiin eväät ja sit eikun polkemaan töihin. Lähettiin siis vähän vajaa yheksän kämpiltä.

Kämpiltä noin 20m päässä on vuohia laiduntamassa. :) JA kymmeniä niiiin söpöjä kilejä!!
Työmatkalla tuli tämmönen karkuri myös vastaan. Tällä kaverilla tosin oli kaulapanta, että jonkun se on. 
Meidän lemppari ajopätkä aamulla...
Noin 9 aikaan oltiin Biancalla ja tottakai meitä oli vastassa muutama kavveri!
Vietiin eväät keittiöön ja samalla käytiin kissoja paijaamassa. Tää uusin tulokas tuli eilen kissalaan. :)

Tarhan PUHDAS keittiö.. :D 
Kissojen jälkeen töitten pariin. Eli tarhan siistimisen (kakkojen keruuseen).
Joka päivä nuo molemmat täyttyy JA siihen kerätään vain puolet tarhan koirien jätöksistä..
Myös häkit pestään joka päivä vedellä ja saippualla.
N. Klo 12 saatiin tarhan siistiminen "loppuun" ja meidät pyydettiin pesemään tarhan pennut sekä pari muuta koiraa. :) (pesu, kuivaus, kynsien leikkaus, korvien ja silmien puhdistus)
Raukkaa pelotti pesu niin paljon, että jähmettyi ihan täysin. :D

"Pääseeks pois jooo?"
Puhdas vauva <3
Kahden jälkeen päästiin lähtemään ruokatauolle. Käydään siis joka päivä eväät syömässä tietyllä puistoalueella ja tietty otetaan aina koirat matkaan. :)
Vähän vajaa neljä tultiin takasin ja lenkitettiin pari koiraa, kerättiin vielä koirien tarpeita tarhalta ja katsottiin että kaikki tarhalla on hyvin.
Klo 17.00 Olikin kämpille lähtö. Roosa kävi suihkussa ja Tiina dataili kunnes lähdettiin Almada ostoskeskukseen.
Heti ensimmäisenä mentiin kiinalaiseen syömään. Ängettiin tuo lautanen täyteen kaikenlaista, sillä kumpikaan ei oltu suurintaosaa koskaan edes maistettu (sushi, mustekala jne). Syötiin siis puoliksi tuo lautanen.
Keskikerroksesta 
Almadasta lähdettiin noin klo 22.45 (täällä kaupat auki keskiyöhön)  ja kun kämpille päästiin niin postaus rustaus ja nukkumaan. :)
Senmoinen päivä meillä! Tarhalla tosin hommat vaihtelee lähes päivittäin, mutta jotakin kutkua tästä sai.. :)

Ps. Hitsi että alkaa kotiintulo jo jänskättää... :D Tj 3 !!

                                                                                     - Roosa & Tiina

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Oceanário de Lisboa



Oláá!


Kuten viime postauksessa kerrottiin, niin käytiin viime viikolla Lissabonissa taas seikkailemassa. Ja joo, ihan kirjaimellisesti seikkailemassa....
Päämääränä meillä siis oli Lissabonin merimaailma!

Torstai aamuna lähdettiin Anan kyydillä ensin juna-asemalle ja siitä jatkettiin metroilla. Voi luoja, että niillä metroasemillakin on paljon krääsä kauppoja! Ei oltais maltettu lähteä asemilta koko merimaailmaan, kun jäätiin ostelemaan kaikenlaista.. :D

No, mutta kun päästiin metroasemalta ulos, niin sillon se suunnistus vasta alkoi.. Meille kerrottiin, että merimaailma on ihan metroaseman lähellä kävelymatkan päässä.
Nojoo, kävelymatkan päässä kyllä, mutta ei nyt niin "lähellä". Aika h*lvetin monen mutkan takana..
Onneks tajuttiin ajoissa kysyä neuvoa (katusiivoajalta, joka meidän yllätykseksi puhui englantia), sillä me käveltiin aivan väärään suuntaan ja ties kuinka kauan oltais kävelty jos ei suuntaa olis kysytty. :D
Merimaailman sijaitsi Oreossa meren rannalla. Käveltiin kauniin ison puiston ohitse, joka päätyi meren rannalle tehtyyn kävelykatuun.

Merimaailmassa oli vaikka mitä! Paljon erilaisia kaloja, mutta ennenkaikkea me odotettiin näkevämme ne pingviinit!! Ne muutes oli ihan ällösöpöjä :D Haaai kalat ja muut isot ja pienet fisut oli myös tosi hienoja.

Merimaailman jälkeen mentiin Oreon isoon ostoskeskukseen, jossa on kauppoja noin parisataa. Siellä menikin sitten hyvin loppupäivä, kunnes meidän piti lähteä takaisin sompaileen metroilla juna-asemalle.

On kyllä pakko sanoa, että merimaailmassa oli todella vaikea saada hyviä kuvia, sillä salavalo oli kielletty ja merimaailman sisällä oli pimeää. Ainoat valot siellä taisi tulla akvaarioista.. Lisäksi kaikki kohteet oli liikkuvia. Ihan ärsyttää miten huonoja kuvia tuli..!

Mutta kyllä nää kuvat kertonee ehkä jotenkin millanen meidän päivä oli ja mitä kaikkea nähtiin, so.. :)


Ready to go at eight o'clock
Rex:kin törmättiin!
No eihän myö tiietä mikä tuolla oikealla oleva rakennus puiden takana oli, mutta varmaan jokin tärkeä, sillä hirmusen monen maan liput noissa tangoissa roikkui. Suomenkin!
Läpinäkyvä "silta", minkä alla kalat ja konnaset uiskenteli!











Ihhaa, ekat ratsupoliisit pongattu! :D

Puolivälistä..
video

Niin muutes huomenna meinattiin tehdä Our day- postaus! :)

Tchau!

                                                                                   - Roosa & Tiina

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Videopostaus Biancalta

Helloou!

Meidän postaukset on taas vähän jäänyt vähiin, ihan siitä syystä että meillä on ollut päivät melko täysiä ja illasta ollaan vaan oltu niin väsyneitä, että tuntuu ettei saatais edes rustattua minkäänlaista järkevää tekstiä.. :D

Viimeviikko meillä meni mukavasti, töitä tehdessä auringon paisteessa. Viimeinkin alkoi oikeasti hyvät kelit, eikä vähän väliä tule niitä sadekuuroja. Jotenkin just meidän tuuria, että nyt vasta viimesillä viikoilla alkaa huippukelit..! Nautittiin auringosta tosin niin, että molemmat poltettiin nahkamme ja nyt varsinkin Roosa on melkoinen rapu...
Niin ja viimeviikosta vielä, että käytiin Lissabonissa. Siitä erikseen postaus huomenissa! :)

Elikkäs nyt sitten viimeviikolla viimeinkin saatiin kuvattua sitä videoo tarhalta. Pariin kertaan sitä otettiinkin, herranjestas että oma ääni voi kuulostaa tyhmältä videolla. Vai onko se aina yhtä tyhmän kuulosta!?? :D
No, anyway me kuvattiin tarhalta takaosasta- etuosaan ja sitten käytiin erikseen pentupuolella paijaamassa rakkaus karvapalloja ja kuvattiin niitäkin vähän ohessa. Voi että me ollaan niin rakastuttu noihin pentuihin!
Tarhalta video on melko pitkä (?) eli katsokoot ketkä haluaa.


video

Enslauantaina oliskin sitten paluulento Suomeen. Tosi ihana on palata kotiin, mutta kyllä on melko haikea fiilis kuitenkin lähteä täältä ja jättää kaikki taakse. :\
Mutta hyvillä mielin kotia päin, varmasti yksi parhaimmista kokemuksista takana ja paljon ihania muistoja!

Ps. Ei sitten yhtään hankalampaa tuon ekan videon lisäys!! Roosa kiros sen kanssa pari tuntia, ennenkö bloggeri sen hyväksy..... Mut minkäs teet kun tunnetusti ei olla parhaimpia elektroniikan kanssa. :D

                                                                                   - Roosa & Tiina