tiistai 4. maaliskuuta 2014

Vitos viikko

Viime viikko meni hyvin töitten parissa. Keli oli hyvä koko viikon, paria sadekuuroa lukuunottamatta. Päivät tarhalla menee meillä tosi rutiinimaisesti jo, NIIN ja todella nopeasti!
Aloitetaan aina aamusin siivoamisella ja sen jälkeen lenkitetään koiria, pestään tai mitä sitten keksitäänkään tehdä eläinten kanssa. :)

Viimeviikolla tarhalle tuli paljon uusia koiria ja yhtä lukuunottamatta kaikki ovat pentuja..
Neljä max. 5 kuukautisia galgo mixejä, kolme nuorta (reilun kuukauden ikäisiä, luultavasti mastiffi/ kaukkari mixejä?) sekä yksi vajaan kuukauden ikäinen pentu.

Tuo koirien hylkäys ja ylipäätään ihmisten suhtautuminen koiriin on ihan käsittämätöntä täällä. Nämäkin nuoremmat pennut ovat juuri ehkä pari viikkoa sitten avanneet silmänsä.. Ja kyllä, tiedetään että jollain ne on ollut eikä syntyneet kadulle, sillä pentujen kunnosta pystyi päättelemään asioita kuin asioita heti ensisilmäyksellä.
Ja ei todellakaan yleistetä, että kaikki täällä kohtelisivat eläimiään huonosti, mutta valitettavan suuri määrä ihmisistä kuitenkin niin tekee. :\

Mentiin tarhalle sunnuntaina iltapäiväksi työskentelemään, että saatais tunnit hyödynnettyä joku muu päivä. No tarhalle mentäessä meille heti sanottiin, että ei saada sinä päivänä ulkoiluttaa koiria, sillä tarhalle oli tullut joku mies väittämään näitä neljää galgo mixipentuja omakseen. Ja ei mitenkään kovin ystävällisesti. Tilanteesta joutui kuulemma myös soittamaan poliisille.
Tarhan työntekijät sanoivat, että tämmöisiä tapauksia tulee välillä. Pentuja löytyy kadulta ja hetken päästä joku tulee väittämään niitä omakseen, ilman mitään todisteita..

Nyt ollaan koko ajan pidetty pääportteja lukossa ja pennut on siirretty sijaiskotiin.

Aki, koira johon kukaan ei muka voi koskea.. No tällä viikollapa Roosa sitä silitteli. 5 viikkoa siinä tosi meni.
Arvatkaapa ollaanko rakastuttu?!!! <3
Kottiinkottiin!
Portugalilaisten jänöjen jälkiä. VÄHÄN pieniä. :D 
                                                                            - Roosa & Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti